1.7 Perhelomalla

Hyvää sunnuntaita kaikille! Tässäpä teille taas annos Croweja.

*** *** *** *** ***

Dylan oli toteuttanut niin ahkerasti seurapiirisim-tavoitettaan, että ystäviä riitti joka sormelle. Hän tapasi mieluiten ystäviään kasvokkain, mutta silloin, kun hän tai he olivat kiireisiä, chattaily kävi hyvästä korvikkeesta. Välillä hän innostui roolipelailemaan ystäviensä kanssa chat-huoneissa. He olivat tietysti hurjia merirosvoja, jotka taistelivat merihirviöitä, kaappareita ja muita kammotuksia vastaan.

Koska La'ei oli jäänyt vanhempainvapaalle, Dylanin uutena lastenhoitajana toimi entistä säännöllisemmin Riikka Nieminen. Aluksi Dylan oli vierastanut tätiä, mutta lopulta todennut tämän oikein mukiinmeneväksi, jopa hauskaksi. Ei yhtä hauskaksi kuin La'ei, ehei, mutta tarpeeksi hauskaksi. Hänen tarinansa olivat ainakin hurjan jännittäviä.

"Ei ole todellistaaaAAAAAAH!" Trisha parahti, kun salama osui suoraan häneen - toistamiseen sinä iltana. "Se, joka väitti, ettei salama iske samaan kohtaan kahta kertaa, on valehtelija!"
"Hän tunsi olonsa kummalliseksi, mutta ravisti tunteen pois ja meni sisälle.

Kai se kumma tunne lähtisi pois, kun nukkuisi kunnon yöunet.

"Trisha beibi, oletpa sähäkkä, grauh!"
"Marcus, mitä ihmettä nyt?"
Salim: "..."

"Marcus, kuinka monta kertaa täytyy sanoa ei, ennen kuin uskot! Minä luulin, että voisimme olla ystäviä, mutta selkeästi emme voi, sillä et kunnioita rajojani. Pyydän, että poistut nyt kotoani!"
"Mutta se oli vitsi... </3 *huoh* Hyvä on sitten."

Marcuksen lähdettyä Trishalla oli kova selittäminen Salimille, mistä äskeisessä oikein oli kyse.
"Haikailetko sinä hänen peräänsä? Miksi eksäsi ylipäätään pyörii nurkissamme? Mikä minä oikein olen, joku lohdutuspalkintoko? Häh?"
Trisha tiesi, että viha ja mustasukkaisuus sumensi Salimin loogisen ajattelukyvyn. Häntä kuitenkin loukkasi se, että Salim pystyi kuvittelemaan olevansa pelkästään toinen vaihtoehto.
"Kulta, ei! En tietenkään! Sinä olet elämäni rakkaus!"
Salim näytti vieläkin vihaiselta. Trisha tiesi, ettei hänellä olut muuta vaihtoehtoa kuin antaa ajan tehdä tehtävänsä ja toivoa, ettei Salimin kiukku olisi kovin pitkäikäistä.

Sen yön he nukkuivat eri huoneissa, kun Salim purki kiukkuaan ja mustasukkaisuuttaan ja Trisha mietti, mitä ihmettä oikein tekisi.

Lopulta hän sai idean.

"Vai lomalle pitäisi vielä lähteä? Otetaanko Marcus saman tien mukaan? Tai hei, jospa minä vain jättäytyisin pois, niin saisitte Marcuksen kanssa hieman yksityisyyttä! Siitähän sinä pitäisit, vai mitä?"
"Salim, kuuntele nyt itseäsi! Olet kohtuuton. Ajattelin vain, että maisemanvaihdos voisi tehdä meille kaikille hyvää. Olen kuullut, että Granite Fallsissa on hyvin kaunista tähän aikaan vuodesta."
Lopulta Salim myöntyi. Pitkin hampain, mutta myöntyi silti. Trisha meni saman tien laatimaan matkasuunnitelmia ja käskemään Dylania pakkaamaan laukkunsa. Poika oli tietenkin innoissaan. Hän pääsisi ensimmäistä kertaa elämässään oikealle lomamatkalle!

*** *** *** *** ***

Granite Fallsissa oli kaunista - mutta märkää. Sitä ei kukaan minulle kertonut, Trisha tuumi heidän seistessään majoituspaikkansa ulkopuolella ja tutkaillessaan ympäristöään. Onneksi heillä oli aikaa - eiköhän sääkin jossain vaiheessa selkenisi. Dylan ainakin vaikutti olevan innoissaan sateesta huolimatta.

Lomapaikan takapihalta löytyi hauskaa tekemistä. Trisha yritti saada Saliminkin mukaan heittelemään hevosenkenkiä, mutta mies vain murahti ja vetäytyi sisälle omaan rauhaansa. Trisha huokaisi pettyneenä, mutta päätti, ettei antaisi kiukuttelun pilata lomaansa. Niinpä he heittelivät hevosenkenkiä kahdestaan Dylanin kanssa.

"Isi, miksi olet vieläkin vihainen äidille? Eihän äiti tehnyt mitään."
"Ei niin. Isi ei oikein osaa selittää sitä."
"Se Marcus on kyllä tyhmä."
"Niin on. Ehkä se onkin se, mikä isiä suututtaa, eikä äiti."
"Sano se äidille sitten!"

"Sanon."
"Lupaatko?"
"Lupaan."

*** *** *** *** ***

"Anna anteeksi, rakas, että olen ollut tällainen ääliö", Salim sanoi Trishalle. Dylan katsoi vanhempiensa sananvaihtoa tyytyväisenä. Trisha näytti yllättyneeltä, mutta iloiselta. 
"Voi kulta, tulithan sinä viimein järkiisi! On sitä tässä hyvä tovi odoteltukin."

"Tiedän. Anteeksi. Voinko hyvittää sen sinulle jotenkin?"
Trishan silmät tuikkivat ja hän hymyili kiusoittelevasti.

"Enköhän minä jotain keksi."
Dylan aavisteli, että pian seuraisi jotain sellaista, mitä ei ollut tarkoitettu hänen silmilleen.

Vaikka kylpyhuoneesta ja myöhemmin makuuhuoneesta kuului outoja ääniä, Dylan kuitenkin vaistosi asioiden olevan jälleen mallillaan, ja nukkui yönsä levollisin mielin. Häntä ei edes haitannut se, ettei kumpikaan hänen vanhemmistaan tullut peittelemään häntä sänkyyn, hän alkoi muutenkin olla jo liian vanha sellaiseen. 

*** *** *** *** ***

Loppuloman ajan Trisha ja Salim käyttäytyivätkin sitten kuin vastarakastuneet ja halailivat ja pussailivat vähän väliä. Vaikka Dylan oli iloinen siitä, ettei isä ollut enää vihainen äidille, häntä alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää ja hän päätti käydä tutustumassa muihin lomailijoihin. Ilokseen hän löysi lähistöltä omanikäisensä lapsen.
"Moi, minä olen Dylan!" Dylan esittäytyi. "Ollaanko kavereita? Mikä sinun nimesi on?"
"Diya! Ollaan vaan!"

Diya oli hauskaa seuraa, vaikka pitikin Dylanin makuun hieman liikaa ilkeilystä ja muiden kustannuksella nauramisesta. Hän osasi silti arvostaa Dylanin huikeita naamanvääntelyitä, ja olihan se tavallaan aika kivaa suunnitella, mitä kepposia sitä tekisi vaikkapa opettajille tai ohikulkijoille. Eihän niitä ollut mikään pakko toteuttaa, ellei halunnut.

Välillä vanhemmat halusivat Dylanin seuraansa, jotta he voisivat viettää "laatuaikaa" perheen kesken. Dylan ei tiennyt, mitä laadukasta oli siinä, kun he istuskelivat paikoillaan sanomatta mitään. "Luonnon äänien kuunteleminen on niin rentouttavaa", Trisha huokaisi, ja Salim oli samaa mieltä. Dylanilla oli kuitenkin tylsää, ja pian hän oli omilla teillään.

Kalastaminen oli paljon kiinnostavampaa, vaikka sekin piti sisällään aika paljon paikoillaan hiljaa olemista. Kyllä Dylan aika ajoin jutteli kalastustovereilleen, ja vaikka joitain se ärsytti, jotkut vastailivat kohteliaasti takaisin. Jännittävintä oli kuitenkin se, kun vapa vihdoin alkoi nykiä ja saaliin sai kelata rantaan!

Sitten hänen äitinsä paistaisi kalasaaliista kalapihvejä illalliseksi (mutta jättäisi itse ne syömättä, kasvissyöjä kun oli).

Granite Fallsin luonto ja kasvit olivat erilaisia kuin Newcrestissä, ja Salim yritti välillä opettaa Dylanille eri kasvien nimiä. Hän luovutti aika pian huomattuaan, että Dylania ei pahemmin kiinnostanut oppia. Heidän pitäisi keksiä jotain muuta isä-poika-bondaustekemistä.

"Nämä kalahampurilaiset maistuvat taivaallisilta", Salim huokaisi. "Olet ylittänyt itsesi! Jos näillä ei irtoa ylennystä, ei sitten millään."
Trisha hymyili. "Kiitos, rakas." 
Nuotiopaikka oli muodostunut heidän suosikkipaikakseen. Tulen äärellä oli tunnelmallista, ja paikalla oli usein paljon muitakin lomailijoita, joiden kanssa rupatella ja vaihtaa lomakokemuksia. Jotkut olivat kokeneita lomailijoita ja antoivat mielellään sisäpiirin vinkkejä ensikertalaisille.

Läksyjä ei Dylanin harmiksi päässyt pakoon lomallakaan. Opettajat olivat antaneet tehtäviä Dylanille, jotta tämä ei jäisi jälkeen opetuksesta, ja sekä Trisha että Salim valvoivat, että poika myös teki ne. Vanhempien avulla koulutöihin ei onneksi tuhlautunut liikaa aikaa, eikä koko loma mennyt Dylanin osalta pilalle. Olihan se silti vähän tylsää joutua laskemaan matikkaa, kun voisi olla kalastamassa tai leikkimässä Diyan kanssa.

Viimeiset lomapäivät koittivat aivan liian pian, ja Trishalle tuli kiire hoitaa vielä viimeiset lomapuuhat, ettei mikään jäisi kaivelemaan häntä kotiin palattua. Hän oli kuitenkin iloinen. Loma oli sujunut upeasti, Salim ei ollut enää vihainen ja Dylankin näytti viihtyvän. Granite Fallsissa he voisivat käydä joskus uudestaankin.

*** *** *** *** ***