1.5 Mörönkarkottaja

On jälleen sunnuntai, mikä tarkoittaa tietenkin Crowejen sunnuntaiosaa!

*** *** *** *** ***

"Miten niin et halua nimmaria? Etkö tiedä, kuka olen?" Salim kysyi tuohtuneena. Sofia Bjergsen pudisti päätään.
"Ei, en todellakaan tiedä. Eikä voisi vähempää kiinnostaa jonkun mitättömyyden nimmarit!"

"Vai mitättömyyden!" Salim puuskahti loukkaantuneena. Trisha ja Sofia jäivät puutarhaan katsomaan, kun hän laahusti lannistuneena pois. "Ei sitten. Ei kai siinä sitten mitään..."

"En tahdo helneitä!" Dylan nyyhkytti. "Tahdon kakkua!"
"On äidin syntymäpäivä, eikä sinun. Äiti saa kakkua! Syöpä herneesi, niin kasvat isoksi pojaksi."
"Iso poika saa kakkua?"
"Kyllä. Iso poika saa sitten kakkua."

"Hmm... Mitähän minä oikein toivoisin? Uudet housut voisivat olla kivat, nämä puristavat vyötäröltä aika ikävästi."

"Hyvästi nuoruus... Tervetuloa aikuisuuden haasteet!"

"Kultaseni, et sinä näytä päivääkään vanhemmalta kuin silloin, kun tapasimme ensimmäistä kertaa!" Salim kehui vaimoaan lämpimästi. 
Trisha vain nauroi.
"Senkin imartelija! Mutta et sinä itsekään kyllä yhtää sen huonommalta näytä."

Housut kyllä puristavat ikävästi, Trisha mietti valitessaan uusia, ikäkauteensa sopivia vaatteita kaappinsa pohjalta. Sen siitä sai, kun oli kehittynyt ruoanlaittajana niin, ettei syömistä voinut vastustaa, eikä aikaa liikunnalle oikein tahtonut löytyä puutarhanhoidon, kokkailun ja lastenhoidon lisäksi.

"Nuku hyvin kultaseni, lupaan, etteivät möröt pääse syömään sinua yöllä."

*** *** *** *** ***

Heidän vasta palkattu lastenhoitajansa La'ei oli korvaamaton apu kahdelle työssäkäyvälle vanhemmalle. Dylankin kiintyi häneen nopeasti, ja alkoi aamuisin jo innokkaana kysellä: "Milloin La'ei-täti tulee? Milloin La'ei-täti tulee?" Välillä, jos joko Trishalla tai Salimilla oli vapaapäivä, poikaparka joutui pettymään kuultuaan, ettei La'ei-täti tulisi ollenkaan sinä päivänä. 

La'ei-täti antoi hänen syödä herkkuja, oli loputtoman fiksu ja kertoi parhaat iltasadut ennen päiväunille menoa. Omat vanhemmat olivat tietenkin ne kaikkein fiksuimmat aikuiset, mutta La'ei-täti ylsi Dylanin mielessä aika lähelle. Ja se oli jo jotain.

Myös Salimilla oli jonkinmoisia vaikeuksia vastustaa Trishan kokkauksia. Lisäksi hän oli perusluonteeltaan laiska ja mukavuudenhaluinen, joten ajatuskin kuntoilusta sai hänet hengästymään. Hän ei kuitenkaan ollut millänsäkään pienistä lisäkiloista, jos vain sai jatkossakin syödä Trishan tekemiä herkkuja.

Clara tuli lähes päivittäin vaihtamaan kuulumisia Croweille. Trisha oli iloinen, että hänellä oli edes yksi niin pitkäaikainen ystävyyssuhde, ja teki kaikkensa vaaliakseen sitä. Clara oli kuitenkin häntä vanhempi, ja hän tiesi, että heidän yhteinen aikansa oli rajallista. Sitä suurempi syy oli nauttia siitä, mitä oli.

Vaikka Salim rakasti työtään, se oli silti työtä. Milloin hän oli viimeksi käyttänyt lomapäiviä? Siitä oli aivan liian pitkä aika.

"Katsotko sinäkin Suloisia ja urheita? Oi miten ihanaa! Näitkö jo sen jakson, jossa Allison yllättää miehensä pelehtimässä ex-rakkaansa kanssa?"
"En... Se tapahtuu ilmeisesti seuraavassa jaksossa..."

"Äiti, näin mölön! Ihan valmasti näin! Tule ajamaan se pois!"
"Voi kultapieni. Totta kai. Möröllä ei ole mitään mahdollisuuksia minua vastaan."

"Entä jos se mölkö on tuolla ikkunan takana vaanimassa?"
"Ei hätää Dylan-pieni, minä vahdin, ettei se pääse sisään. Ajan sen pois niin vihaisesti, ettei se enää koskaan uskalla palata pelottelemaan sinua."

Möröt eivät kaikeksi onneksi häirinneet kylpyhetkiä, jotka olivat Dylanin mielestä päivän kohokohtia. Kuplavedessä uiskentelu ja kalan leikkiminen oli mahdottoman hauskaa!

*** *** *** *** ***

Eräänä iltana Trisha päätti järjestää illalliskutsut lähipiirilleen. Hän oli oppinut liudan uusia reseptejä, ja paloi halusta päästä kokeilemaan niitä, eikä hänen perheensä voisi millään syödä kaikkea yksin. Sitä paitsi tuttavien hemmotteleminen maukkaalla ruoalla oli mainio tapa pitää naapurisopua yllä.

Jopa Marcus oli kutsuttu mukaan. Trisha oli hänen kanssaan jo ihan mukavissa väleissä, moneen vuoteen ei ollut tapahtunut enää uutta lähentely-yritystä. Ehkä viesti oli viimein mennyt perille. Mies oli harmaantunut oikein tyylikkäästi, täytyi sanoa, ja näytti olevan ikäisekseen oikein hyvässä kunnossa. Trisha toivoi todella, että hän oli vaimoineen elänyt hyvän elämän.

Ilta sujui loistavasti, ja vieraat kehuivat kilpaa hänen maukkaita luomuksiaan. "Kai tästä tulee tapa?" La'ei kysyi. "Haluan hemmotella vauvaani herkkuruoalla niin usein kuin mahdollista!"
Trisha säteili ylpeydestä. Hänestähän oli kuoriutunut oikein ehtoisa emäntä!
"Onnittelut tulevasta pienokaisesta", hän sanoi La'eille. "Dylan tulee tosin olemaan murheen murtama, kun jäät äitiyslomalle."
"Älä huoli, suosittelemani kollega on erittäin mukava ja pätevä. Teillä ei tule olemaan mitään hätää! Ei mene kauaakaan, kun tuskin muistattekaan minun olemassaoloani."
"Epäilen!"

*** *** *** *** ***

"Dylan ei tahdo uutta lastenhoitajaa. Dylan tahtoo La'ein."
"Tiedän. Mutta La'ei on äitiyslomalla. Hän synnyttää pian pienen vauvan, jonka kanssa voit ehkä leikkiä sitten, kun se kasvaa."
"En tahdo."
"Jaaha. Vai niin. Selvä sitten."

Uuden lastenhoitajan saapumista odotellessa Trisha päätti yrittää karistaa hieman kilojaan. Hän oli kuullut uudesta villityksestä nimeltä Plumbumba, ja löysi jonkun aloittelijoille suunnatun opetusvideon SimTubesta. Pian hän jo pyöritteli lanteitaan ja tanssahteli paikoillaan omiin maailmoihinsa uppoutuneena.
"Tämähän on... ihan hauskaa... joskin... puuh! Raskasta", hän puhisi.
"Äiti, mikä uuden lastenhoitajan nimi on?"
"Puuh... Riikka, kultaseni. Riikka Nieminen."
"En halua."
"Se on... puuh... kurjaa... mutta sille ei... puuh... mahda mitään."

Aivan liian pian vanhemmat jo lähtivät töihin ja jättivät Dylanin yksin pelottavan uuden lastenhoitajan kanssa. Onneksi Clara päätti pistäytyä kylässä, niin että Dylanilla oli edes yhdet tutut kasvot tukenaan.
Riikka kertoi hurjia tarinoita. Dylan ei ollut aivan varma, mitä niistä olisi pitänyt ajatella, tai olisiko niitä pitänyt lainkaan uskoa. Clara naureskeli niille, joten ehkä ne eivät olleet totta?

Mutta ne kertoivat möröistä, jotka Riikka oli ajanut pois milloin mistäkin. Joten ehkä hän oli ihan hyvä tyyppi?

"Liikka..."
"Niin, pikkuinen?"
"Osaatko pitää mölöt loitolla?"
"Tottahan toki. Minulla on virallinen mörönkarkottajan lupakirja ja olen aina valmiusasemissa."
Dylan tunsi olonsa hieman helpottuneemmaksi. Ehkä he tulisivat tämän uuden lastenhoitajan kanssa sittenkin ihan hyvin juttuun.

*** *** *** *** ***

"Gaah! Ei taas!"
Trishaa sapetti. Sen lyhyen matkan ajan, joka kesti kävellä kotiovelta kävelytielle, hän oli onnistunut kaatumaan ei vain yhteen, vaan kahteen mutalätäkköön. Ja vielä peräkkäin! "Nyt sattuu selkään. Tästä päivästä selvittyäni hemmottelen itseäni maukkaalla hedelmäsalaatilla!"

Ja sen itselleen tekemänsä lupauksen hän myös piti. Saatuaan ensimmäisen lusikallisen suuhunsa maailma näytti heti paljon valoisammalta. Trishan ajatuksen siirtyivät Dylanin pian koittaviin syntymäpäiviin. Hänen pikkupoikansa oli kasvamassa lapseksi! Miten aika kuluikin niin nopeasti? Ei menisi kauaakaan kun Dylan jo kasvaisi aikuiseksi ja ottaisi harteilleen vastuun Newcrestin rakentamisesta. Trisha toivoi, että poika ymmärtäisi perintönsä ja toteutaisi osansa ylpeydellä. Hän malttoi tuskin odottaa näkevänsä, millaisen panoksen Dylan antaisi naapurustolle, mitä hän päättäisi rakentaa asukkaiden hyväksi.

Sitä odotellessa oli parasta antaa hänen olla lapsi mahdollisimman kauan ja nauttia vapauden riemuista mahdollisimman kauan.

*** *** *** *** ***