1.3 Omituisia kasveja

Hei kaikki! Minulla on osia sen verran hyvin varastossa, että pohdin, pitäisikö säätää jokin säännöllinen aikataulu näiden julkaisulle. Tulin siihen tulokseen, että kokeilen julkaista osan joka sunnuntai. Eli tästä eteenpäin sunnuntaisin päästään seuraamaan, mitä uutta Crowejen elämään kuuluu, kunnes toisin ilmoitan :) Kellonaika saattaa vaihdella, joten varminta on tsekata tilanne iltasella!

Jossain vaiheessa aloitan varmaan myös juonivetoisen legacyn, kunhan tämä tästä lähtee hyvin rullaamaan. Siihen saakka, nauttikaa tästä!

(Jos joku muuten tietää, missä suomenkielisiä TS4-haasteita, tarinoita yms. voisi Radolan lisäksi mainostaa, saa vinkata!)

*** *** *** *** ***

Salim vietti aikaa Trishan luona enemmän kuin omassa kotonaan, tai siltä ainakin tuntui. Trisha ei kuitenkaan pannut ollenkaan pahakseen, ehei. Vaikka mies ei tiennytkään puutarhanhoidosta tuon taivaallista, hän kuunteli silti mielellään, kun Trisha kertoi eri kasvien ominaisuuksista, kasvukausista ja erityistarpeista. Vaikka selityksen täytyi välillä olla puuduttavaa, Salim osasi naamioida tylsistymisensä hyvin. Tai sitten häntä oikeasti jopa kiinnosti.

Puutarhanhoidon lisäksi Trishaa kiinnosti kalastus (vaikka hän ei kalaa syönytkään, kasvissyöjä kun oli). Välillä Salim liittyi seuraan, välillä ei. Trisha nautti yksinolosta onkiessaan. Veden äärellä seisomisessa ja laineiden liplatuksen kuuntelemisessa oli jotain hyvin meditatiivista.

Ennen Newcrestiin muuttoaan Trisha ei ollut tajunnut, miten paljon kaupungissa satoi. Tuntui, että lähestulkoon joka päivä oli jokin isompi tai pienempi sadekuuro meneillään, eivätkä ukkosmyrskytkään olleet harvinaisia.

No, ainakin hänen puutarhansa kukoistaisi, eikä Trishan tarvinnut käyttää itse niin paljoa aikaa kasvien kasteluun.

Hän tienasi jo mukavasti pienen puutarhansa antimilla, ja hänen hoivansa tuotti jonkin verran tulosta - tosin ei niin paljon, kuin hän olisi toivonut.
"Nämähän ovat vasta kelvollista laatua", hän huokaisi turhautuneena. Miksi kasvien kehittäminen oli niin hidasta? Tekikö hän jotain väärin?

Hän ja Marcus olivat yhä hyviä ystäviä, tosin Marcuksella oli joskus vaikeuksia muistaa, missä meni ystävyyden ja enemmän-kuin-ystävyyden raja.
"Tuhannetta kertaa, Marcus! Me emme ole enää yhdessä. En voi kutsua sinua enää kylään, jos yrität aina lähennellä!"
"Anteeksi... *snif* Minulla on vain niin kova ikävä sinua..."

"Marcus, miksi seisot taconi päällä???"

"Pidän tacoasi panttivankina kunnes suostut jälleen vehtailemaan kanssani!!!1!"

*** *** *** *** ***

"No hei, komistus", Trisha kujersi ja keikisteli pilke silmäkulmassa. "Mitä pidät asustani?"
"Kuumempaa en ole nähnyt hetkeen", Salim myhäili. "Mutta kuuminkaan asu ei kyllä vedä vertoja naiselle, jonka päällä se on..."

"No kylläpä sitä nyt imarrellaan", Trisha nauroi. 
"Ei se mitään imartelua ole, se on totuus", Salim sanoi vakavin naamoin, mutta Trisha aisti leikkisyyttä hänenkin äänessään.

Hän kutsui miehen sisälle, ja sitten hän heitti ilmoille ajatuksen, joka oli ollut hänen mielessään jo jonkin aikaa: mitä jos kaupungintalo olisikin heidän yhteinen kotinsa?
"Mitä sanot? Muuttaisitko sinä tänne?"
"Ehdottomasti."

*** *** *** *** ***

Kummallista kyllä, jokin muutossa sai Salimin mielen haikeaksi. Hän halusi asua Trishan kanssa, siitä ei ollut kyse. Häntä ei kaduttanut, hän vain... Vaikea selittää. Kai hän jollain tasolla kaipasi kaupungin sykettä, tapahtumia ja ihmisvilinää. Newcrestiin muutto oli siinä mielessä aikamoista shokkihoitoa. Mutta kyllä se siitä, hän vakuutteli itselleen ja lohduttautui uppoutumalla lempiharrastukseensa, kirjojen lukemiseen.

Trisha oli löytänyt kaupasta siemenpussin, jonka sisältö näytti erikoiselta. "Mikähän kasvi tästä tulee? Hohtaa aika kummallisesti. Ei kai se ole myrkyllinen?"
Varmuuden vuoksi hän istutti kasvin omaan ruukkuunsa, eikä samaan maahan muiden kasvien kanssa. 

Jos "maalla asumisessa" oli joitain hyviä puolia, niin ainakin se, että kirjoittamiseen keskittyminen oli paljon helpompaa kuin kaupungissa hälinän keskellä. Miehen iloksi ja yllätykseksi hänen teoksensa otettiin hyvin vastaan niin kriitikoiden kuin lukijoidenkin toimesta, ja rojaltimaksut olivat oikein kiitettävät. Pian hän ja Trisha voisivat elää leveästi, eikä heidän tarvitsisi kituuttaa pikkukopperossa, jossa tuskin oli tilaa heille kahdelle, puhumattakaan joskus hamassa tulevaisuudessa koittavasta perheenlisäyksestä...

Asukkaatkin vaikuttivat ystävällisiltä. Pienessä kylässä kaikki tunsivat toisensa, joten kaikki olivat uteliaita Salimin suhteen, olihan hän uusi kasvo. Salim kertoi mielellään itsestään ja urahaaveistaan, ja kuunteli kiinnostuneena myös muiden juttuja. Alkuvaiheen alakulo alkoi olla tiessään. Kyllä hän vielä pystyisi kutsumaan Newcrestiä kodikseen.

*** *** *** *** ***

Yhtenä iltana Marcus soitti Trishalle ja kutsui oopperaan. Trisha suhtautui kutsuun ensin epäilevästi, mutta Marcus kertoi saaneensa liput työkäveriltaan, joka oli sairastunut eikä ollut voinut käyttää lippujaan. "Nämä EIVÄT ole treffit", hän vakuutteli. "Mutta olisi kurjaa, jos liput menisivät hukkaan, vai mitä?"
Lopulta Trishan uteliaisuus voitti. Hän oli jo pitkään halunnut mennä katsomaan Ciceron häitä, ja nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Salimillekin se oli ok, joten miksei siis tarttua siihen?

Eikä hän joutunut pettymään. Ooppera oli loistava. Hän puhua pulputti siitä Salimille koko illan päästyään lopulta kotiin.
"Mukavaa, että sinulla oli onnistunut ilta", Salim myhäili. "Hartiasi tuntuvat hieman kireiltä tosin..."
"Mmm, nyt ilta vasta onkin täydellinen!"
"Niinkö? Minä kun olin ajatellut kysyä vielä yhtä asiaa..."

Trishan henki salpautui, kun Salim laskeutui polvilleen hänen eteensä. 
"Trisha Crowe, olin valmistellut puheen tätä hetkeä varten, mutta se kaikki unohtui sillä hetkellä, kun näin sinut tuossa mekossa ja tuo onnellinen hehku kasvoillasi. Tuletko vaimokseni, niin myös minä saisin osani tuosta onnenhehkusta?"
"Tulen!" Trisha hihkaisi. "Unohda mitä sanoin aiemmin, nyt ilta on täydellinen!"

"Se on kaunis", Trisha huokaisi sormustaan ihaillen. Oi, kun timantti säihkyi! 
Sitten hän huomasi Salimin huolestuneen ilmeen. "Mitä nyt?"
"Kulta, olet aika oranssilaikkuinen. Kannattaisi varmaan mennä petiin nyt. Mutta juhlitaan tätä huomenna!"

Onneksi oranssilaikkuisuus ei päässyt pilaamaan täydellistä iltaa kovin pitkäksi aikaa. Juotuaan pullollisen ihmelääkettä Trisha meni nukkumaan tyytyväisempänä kuin aikoihin.

*** *** *** *** ***

Magnolia Promenaden laituri oli erinomainen paikka onkia. Miten ihmeessä en ole tätä aiemmin hoksannut? Trisha mietti. Oli mukava saada vähän vaihtelua Newcrestin lätäköihin. Kalojen lisäksi Trisha sai koukkuunsa ihmeellisiä aarteita, muun muassa arkun, jonka sisällä oli eriskummallisen näköisiä siemeniä.
"Täytyypä kylvää nämä ja katsoa, mitä näistä kasvaa."

"Mikä ihmeen kasvi tämä on? En ole ennen nähnyt sellaista taimea, jolla on sarvet!"

Varoja oli kertynyt sen verran sekä puutarhan tuotteista että Salimin kirjojen myynnistä, että pariskunta sai pystytettyä pihalle hääpaikan. He olivat lyöneet päivän jo lukkoon ja olivat innoissaan. Ei menisi kauaa, niin heistä tulisi herra ja rouva Crowe! Trisha oli iloinen siitä, että Salim halusi rikkoa normeja hänen kanssaan ja ottaa hänen sukunimensä. Mies toki käyttäisi omaansa jatkossakin taiteilijanimenään.

Trishan kokkaustaidotkin olivat kehittyneet, ja hän huomasi jopa viihtyvänsä keittiössä. Karrelle palanut liesituuletin oli ainoa muisto siitä traumaattisesta tulipalosta, jonka hän oli saanut aikaan ensimmäisiä kertoja kokatessaan. Häntä huvitti. Miten hän olikin joskus ollut niin uusavuton, ettei osannut edes pastaa keittää sytyttämättä koko keittiötä palamaan? Siitä tuntui olevan ikuisuus. Eikä se pasta ollut ollut edes erityisen hyvää, nykyään hän teki paljon parempaa.

*** *** *** *** ***

"Hymyile, tuleva vaimo! Sano 'hääpäivä'!" 
"Hääpäivä!" Trisha meni leikkiin mukaan.
Tänään se viimein oli. Päivä, jona hän ja Salim lupautuisivat toisilleen loppuelämänsä ajaksi.

Häävieraisiin iski ujous, eikä kukaan uskaltanut tulla istumaan tuoleille, jotka oli varta vasten hankittu heitä varten. Trishaa ja Salimia se ei kuitenkaan haitannut, he näkivät vain toisensa.

Valojen lausumisen ja sormustenvaihdon jälkeen he olivat viimein herra ja rouva Crowe.

Missä vieraat olivat ja viihtyivätkö he, sitä kumpikaan ei tiennyt, eikä se heitä erityisemmin edes kiinnostanut. Aikuiset ihmiset viihdyttäkööt itse itseään.

Nämä aikuiset viihdyttäisivät itseään hieman toisin.

*** *** *** *** ***

Salimin kirjojen suosio kasvoi kasvamistaan, ja niin kasvoivat myös rojaltit. Kustantajat tappelivat hänestä, kriitikot söivät hänen kädestään ja lukijat rakastivat häntä. Tällaisesta suosiosta hän oli aina unelmoinut, ja tuntui epätodelliselta, että se oli nyt todellisuutta. Epätodellisen tuntuinen todellisuus. Kyllä, tiettyä ristiriitaa oli havaittavissa. Mutta mikä nimi romaanille...

"Pyhä plumbob sentään, sehän on lehmä!" Trisha huudahti nähdessään pienen kasvinalun tunkevan mullasta. "Sillä tosiaan on sarvet, enkä nähnyt vain omiani!"
Mitähän erikoisominaisuuksia tällä eriskummallisella kasvilla oikein mahtoi olla?

Vastanaineiden yhteiselo oli juuri niin seesteistä kuin saattoi kuvitella. Pienessä talossa ei ollut paljoa viihdykkeitä, joten joko he katselivat televisiota yhdessä ja kertasivat toisilleen päivän tapahtumia - Trisha puhui oudosta lehmäkasvista ja Salim uusimmasta romaani-ideastaan - tai sitten Trisha katseli televisiota ja Salim työsti kyseistä romaani-ideaa. Seesteinen elämä ei haitannut Trishaa, mutta ehkä oli aika tuoda elämään vielä lisää sisältöä?

Tai siis, hän rakasti kasvilapsiaan, mutta miten olisi lisäksi sim-lapsi?

Eräänä aamuna hänellä oli miehelleen hyviä uutisia.
"Tein juuri testin... Olen raskaana!"

*** *** *** *** ***