Hei ja tervetuloa sunnuntaiosan pariin!
Muokkasin hieman blogin sommittelua (toivottavasti) selkeämpään suuntaan. Kysykää jos jokin mietityttää, ja antakaa palautetta jos siltä tuntuu!
Tällainen tuuliviiri kun olen, suunnittelen nyt sitten kuitenkin tämän legacyn kääntämistä englanniksi josain lähitulevaisuudessa, sillä suomenkielisille simshaasteille on kovin vaikea löytää mainostusalustaa ja täten lukijoita :( Ajatus olisi toki julkaista tätä myös suomeksi, kun kerran aloitin jo, ja käännös on muutenkin vasta suunnitelman tasolla, mutta ajattelin mainita siitä, ettei se tule yllätyksenä! Kyseisestä syystä muutin profiilitekstini englanniksi.
Eipä tässä varmaan sitten muuta! Osia ja peli-intoa on minulla niin paljon, että voi olla, että tiuhennan päivitystahtia vielä kahteen kertaan viikossa. Mutta katsotaan!
Pidemmittä puheitta suunta kohti Newcrestiä!
*** *** *** *** ***
Trishan raskausaika sujui tasaisen rauhallisesti. Salim sai mukavasti rojalteja kirjoistaan ja oli saanut jo nimeä itselleen. Hän alkoi olla siinä pisteessä, että kustantajat kilpailivat hänestä ja hänen töistään. Trisha tiesi, että Salimille merkitsi paljon saada kantaa kortensa kekoon perheen elättämiseksi. Kun kirjarojalteihin yhdisti puutarhan tuotot, pariskunta eli jo oikein mukavasti. Vauva oli siis enemmän kuin tervetullut lisä talouteen.
Kiireisen puutarhanhoidon keskellä oli vain vähän aikaa sosialisoinnille, mutta Trisha onnistui saamaan joitain hyviä ystäviä. Yksi hänen parhaista ystävistään oli Clara Bjergsen, joka oli jo synnyttänyt pariinkin kertaan ja joka näin ollen jakoi auliisti vinkkejä tukalan olon ja pahoinvoinnin lievittämiseen.
"Inkivääritee, vannon sen nimeen", Clara sanoi. "Siihen ripaus hunajaa niin ah, tunnet olosi heti paljon virkeämmäksi!"
"Mikä ihmeen kasvi tämä oikein on?" Trisha mietti päänsä puhki. "Mikä - tai kuka - tämän oikein on saanut aikaan? Ei tällaisia ole luonnossa!"
"Sinustahan kasvoi komea!" Trisha kehui lemhäkasvia. "Katsotaan, kauanko onnistun pitämään sinut elossa! Mitähän sinä syöt? Lehmät kai tavallisesti syövät ruohoa, mutta sinä näytät siltä, että sinulle maistuu hieman tuhdimpi ruoka, vai mitä?"
Lehmäkasvi mölisi tyytyväisenä. Vihreästä kuolavanasta päätellen se haikaili Trishan kädessä olevan lihakimpaleen perään.
"Hyvin se näytti maistuvan! Sinähän olet vallan lutuinen tapaus. Kunhan et vain haukkaa kenestäkään simistä palaa noilla torahampaillasi!"
Varohan vain Trisha, ellet ruoki kasvia tarpeeksi usein, joku perheenjäsenistäsi saattaa päätyä sen ruokalistalle!
*** *** *** *** ***
"Ei herranjumala tätä aamupahoinvointia! Teinköhän minä sen inkivääriteen nyt ollenkaan oikein", Trisha tuskaili. "Pitääpä kysyä Claralta vielä uudestaan sitä ohjetta."
Clara oli myötätuntoinen, kuten aina. Hän antoi inkivääriteensä reseptin uudestaan, ja tällä kertaa Trisha kirjoitti sen ylös. Lisäksi he juttelivat äitiydestä ylipäätään, ja Clara antoi hyviä neuvoja lasten kasvatukseen. Trisha oli kiitollinen ystävänsä tuesta. Toki Salim auttoi myös minkä pystyi ja kuunteli, jos oli tarvetta, mutta hän ei tulisi koskaan ymmärtämään odottavan äidin tuskia yhtä hyvin kuin joku, joka oli läpikäynyt saman. Sille ei voinut mitään, niin asia vain oli.
*** *** *** *** ***
Koska Trishan laskettu aika lähestyi huimaa vauhtia, taloa remontoitiin hieman vastaamaan paremmin pienen perheen tarpeita. Crowejen koti sai yläkerran, jonne tuli olohuone ja vauvan huone, ja näin alakertaan tuli enemmän tilaa. Koti oli vieläkin melko pieni ja ahdas, mutta palveli perheen tarpeita kuitenkin merkittävästi paremmin kuin ennen.
Sen lisäksi, että Salimin kirjat myivät kuin häkä, hänen uransa oli nousukiidossa. Tänään oli ollut taas hyvä päivä töissä, ja hän oli ansainnut kauan havitelemansa ylennyksen. Nyt kelpasi juhlia rentoutumalla hyvän elokuvan ja viinilasillisen parissa!
Trishan päivät kuluivat joko taitokirjoja lueskellen tai muuta mukavaa puuhaa keksien. Talvisin ei kasvanut juuri mikään, joten puutarhassa ei ollut paljoa hoidettavaa. Piti siis kehitellä muuta ajanvietettä. Trisha päättikin, että heidän pihansa kaipasi vartijaa, ja kun ei lemmikkiin ollut varaa, piti tyytyä johonkin muuhun.
Hän oli saanut kasvitieteilijän tavoitteensa suoritettua, ja oli tyytyväinen itseensä. Enää puuttuisivat täydelliset kasvit, niin hän voisi rakentaa puiston Newcrestiin! Energian, jonka hän oli aiemmin käyttänyt puutarhanhoidon opetteluun, hän suuntasi nyt kokkaustaitonsa kehittämiseen. Hänen uusi tavoitteensa oli kohota mestarikokiksi, ja onneksi hänen puutarhansa tarjosi rajattomat resurssit tuoreiden ainesten suhteen.
"Mmm... Mikään valmiskastike ei vedä vertoja oman pihan tomaateista tehdylle spaghettikastikkeelle!"
Yhtäkkiä hän tunsi vihlovaa kipua. Sitten uudestaan. Ja uudestaan. Se oli voimakkaampaa kuin hänen siihen asti kokemansa, ja myös erilaista. Äkkiä hän tajusi, mitä se tarkoitti.
"Missä Salim on?" hän voihki. "Lapsi syntyy nyt!"
Salimia ei näkynyt mailla halmeilla, joten Trishan ei auttanut muu kuin purra hampaat yhteen ja selviytyä synnytyksestä yksin.
Eikä aikaakaan kun hän jo piteli sylissään suloista poikavauvaa.
"Tervetuloa maailmaan, Dylan", hän leperteli pikkuiselle. Hänellä oli epätodellinen olo. Noinko hänestä oli juuri tullut äiti? Pieni paniikki iski häneen. Ei hän ollut valmis kantamaan sellaista vastuuta! Mitä jos hän teki jotain väärin? Vauva oli niin pieni ja hauras, yksikin väärä liike niin sille voisi käydä huonosti.
Mutta sitten hän katsoi Dylanin viattomiin silmiin ja rentoutui. Ehkä kaikki menisi sittenkin ihan hyvin.
Oli miten oli, synnytys oli keskeyttänyt ruokahetken ikävästi. Vauva saisi hetken odottaa, äiti tarvitsi nyt itse ruokaa.
"Katso kun äiti on hassu! Böhöhöö! Ihan kierosilmä!"
Trishalla ei kauaa kestänyt päästää lapsellinen puolensa valloilleen.
Kun Salim palasi töistä, hän riensi ensi töikseen tervehtimään vastasyntynyttä.
"No hei Dylan-poju, isi tässä", hän leperteli. "Alankin kirjoittaa nyt pelkkiä lastenkirjoja, jotta sinulla on paljon luettavaa, kun kasvat isommaksi!"
*** *** *** *** ***
"Rakastan talvijuhlaa", Trisha huokaisi. "Enkä vähiten lahjojen takia!" Hän ravisti pakettia varovasti. "Mitähän sinä oikein olet minulle ostanut?"
Salim hymyili. "Avaa, niin näet!"
Nähtyään Trishan innokkaan ilmeen tämän avattua kääreet ja löydettyä paketista uusi grilliuuni, oli Salimin vuoro avata omansa. Hän ei niinkään välittänyt materiasta, elämä oli antanut hänelle jo parhaat lahjat mitä kuvitella saattaa. Hänellä oli upea perhe ja menestyksekäs ura, mitä muuta hän saattoi toivoa?
No, olihan hänen lempikirjailijansa uusi dekkarikin oikein kiva, ei hän voinut vastaan väittää.
"Sinua parempaa lahjaa ei olekaan", hän leperteli Dylanille. "Siitä olemme äitisi kanssa samaa mieltä."
Dylan jokelteli hiljaa ja röyhtäisi syötyään tarpeeksi.
"Kulta! Vieraat saapuivat!" Trisha huikkasi Salimille, joten hän laski Dylanin takaisin kehtoonsa.
Oli syntymäpäivien aika.
"Ah! Tältäkö aikuisuus sitten tuntuu? Eihän se nyt niin paha ollut", Salim tuumasi puhallettuaan kynttilät kakustaan ja pyörähdettyään ilmassa ikääntymisen merkiksi. "Ei minulla ole vielä edes ryppyjä!"
Clarakin kehui hänen ulkomuotoaan - platonisesti toki, nainen oli itsekin onnellisesti naimisissa, mutta näki silti, että Salim oli ikääntynyt varsin tyylikkäästi. Salim lausui kiitokset eikä voinut olla olematta samaa mieltä. Mitä nyt ehkä hieman vatsamakkaroita oli päässyt kertymään, mutta eikös se kuulunut avioliitossa asiaan? Varsinkin, kun Trisha teki niin älyttömän hyvää ruokaa, ettei sitä voinut vastustaa.
"Mitäs litkua sinä olet tuottanut? Täytyy pistää talteen ja maistaa, jos uskaltaa."
Myöhemmin illalla itse Kalevi Kuura saapui kuokkimaan juhlia ja ojentamaan syntymäpäiväsankarille lahjan.
"Lisää lahjoja? Olenpas minä nyt ollut kiltti!"
"Niin olet! Olet kaikki lahjasi ansainnut."
*** *** *** *** ***
Lastenhoitajasta tuli Dylanille pian läheinen, sillä vanhemmat kävivät töissä koko vauva-ajan tienaamassa rahaa tulevaa varten. Onneksi La'ei oli mukava ja huolehtivainen, ja hänestä tuli Dylanille pian kuin kolmas vanhempi.
Dylan kasvoi taaperoksi kaikessa hiljaisuudessa. Onneksi hän on vielä niin pieni, ettei osaa kaivata puuttuvia syntymäpäiväjuhlia, vanhemmat tuumivat helpottuneina.
Salim oli yllättynyt siitä, miten tomera pikkumies hänen pojastaan oli kasvanut. Osasi ihan itse pyytää iltasatuakin ja kaikkea.
Salim ei ollut osannut kuvitella, miten hyvältä isänä oleminen tuntuisikaan. Hän tunsi suunnatonta ylpeyttä katsellessaan poikansa tuhisevan unissaan. Tällä oli kaikki mahdollisuudet vielä edessäpäin, koko maailma oli tälle avoin! Mitä kaikkea Dylan saisikaan aikaan kasvaessaan isoksi. Salim toivoi elävänsä mahdollisimman pitkään nähdäkseen tuon kaiken.
"Hehehe isi on lentokone! Isi on lentokone! Wihii!"
"Isi on... lentokone... *puuh* Mutta isi ei... kauaa enää... jaksa..."
Myös Trisha seurasi Dylanin kasvua ja kehitystä lämmöllä. Pojalla oli mahdottoman vilkas mielikuvitus ja hän kertoili jatkuvasti hurjia tarinoita vanhemmilleen. Niissä seikkaili milloin lohikäärmeitä, prinssejä ja ritareita, milloin taas robottiautoja ja avaruusolentoja. Aina niissä oli kuitenkin sankari (sattumoisin nimeltään Dylan) joka syöksyi paikalle pelastamaan päivän viime tipassa. Mistä poika oikein ammensikaan ideoitaan?
Perhe vietti aikansa suosikkipuuhiensa parissa, joko taitojaan hioen tai uutta tutkiskellen.
Elämä sujui mallikkaasti. Kerrankin kaikki oli kohdillaan.
*** *** *** *** ***
"Kymmenen sekuntia keskiyöhön!" Clara huudahti. Dylan seurasi aikuisten käsittämätöntä kiljahtelua ymmällään. Olivat ne aikuiset sitten hassuja!
"Yhdeksän... kahdeksan... seitsemän... kuusi..."
"Viisi... neljä... kolme... kaksi... yksi..."
"NOLLA!"
Kun Salim painoi huulensa Trishan huulia vasten, naisen päässä oli vain yksi toive:
Kunpa asiat pysyisivät näin ikuisesti.
*** *** *** *** ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti