Menin edellisen osan alussa lupaamaan, että tämä osa ilmestyy heinäkuun aikana... ja kuinkas kävikään. Ei minulla edes mitään erityisen hyvää syytä ole. Laiskuus iski, niin kuin se jossain vaiheessa sims-projektia aina tuppaa iskemään. Kiitokset kaikille kärsivällisyydestä, toivottavasti tämä osa korvaa odottelun!
Mikäli haluatte ladata tässä osassa esittelemäni puiston tai mitä tahansa myöhemmissä osissa esittelemiäni rakennuksia, voitte ladata ne Originin kautta! Tunnukseni on miwa09, ja tämän haasteen rakennukset löytyvät hashtagilla #thecrowelegacy. Teen tähän blogiin myöhemmin erillisen sivun rakennusten esittelyä varten, kunhan päästään haasteessa pidemmälle!
Julkaisutahti tulee hidastumaan nyt syksyllä, sillä minulla riittää tekemistä opintojeni ja etenkin gradun kanssa. Pahoitteluni siitä. Yritän julkaista uusia osia niin tiuhaan kuin kykenen ja jaksan.
Olkaa hyvät, tästä alkaa Dylanin valtakausi!
*** *** *** *** ***
Crowen perheen uusi talo rakentui yllättävän nopeasti, ja pian uuden vuoden jälkeen he pääsivät jo muuttamaan. Trisha oli siitä kiitollinen, sillä talvipakkasilla kodittomaksi joutuminen olisi merkinnyt kurjaa kohtaloa hänen perheelleen. Hän oli myös innoissaan siitä, miten paljon tilaa uudessa talossa riitti. Heillä oli viimein työhuone ja mikä parasta, kunnollinen keittiö!
ALAKERTA:
Aula oli raikas, ja siellä oli runsaasti tilaa Salimin tauluille. Trisha piti tilan vihreydestä, se muistutti häntä puutarhastaan. Shakkipöydän ääressä Dylan saattaisi hioa älyllisiä taitojaan, hän kun nautti henkisistä haasteista. Kunhan hän vain saisi jonkun vapaahetoiseksi shakkivastustajaksi.
Keittiö kiilteli uutuuttaan, ja Trisha paloi halusta päästä kokeilemaan kaikkia upouusia keittiövälineitä, joita sinne oli hankittu. Nyt hänellä olisi tilaa järjestää isompiakin illalliskutsuja, ja pöydän ääreen mahtuisivat tulevat lapsenlapsetkin... Ei sillä, että niiden saamisella kiire olisi, mutta oli aina mukava haaveilla.
Työhuone oli pääosin Salimin, mutta tietokoneen äärellä saattoi Trishakin viettää aikaa, erityisesti reseptejä etsien. Työpöydän viereiselle seinälle oli tarkoitus kerätä valokuvia nykyisestä ja tulevista sukupolvista. Sitä varten olisi tosin hankittava parempi kamera.
*** *** *** *** ***
YLÄKERTA:
Yläkerran aulasta pääsee kaikkiin makuuhuoneisiin, ja siellä on myös tv- ja lukutilat.
Trishan ja Salimin makuuhuone huokuu perinteistä tyyliä raskaine kankaineen ja hillittyine väreineen. Vaatelipaston päällä oli muisto eräistä pariskunnan lukuisista treffeistä, ja plumbob-lampun Trisha oli saanut lahjaksi töistä. Symmetrian vuoksi Salimille oli hankittu samanlainen.
Dylanin huoneessa oli pirteämpi värimaailma, ja lakanoiden ja lipaston kuvioinnissa oli mukana ripaus eksotiikkaa. Silti hän oli saanut sovitettua myös tiede- ja scifijulisteensa huoneeseen, eivätkä ne näyttäneet ollenkaan hassummilta. Ja mikä parasta, hän oli viimein saanut oman tietokoneen ja pystyisi rauhassa etsiytymään SimBookiin koulutehtävien tekemisen lomassa.
*** *** *** *** ***
POHJAPIIRROKSET:
Alakerta
Yläkerta
*** *** *** *** ***
Lumikinokset eivät aivan tehneet oikeutta puistolle, jonka Trisha oli nimennyt mukaansa Trisha Crowen puistoksi. Hän kuitenkin piti lopputuloksesta. Tontille oli rakennettu paitsi kaunis suihkulähde ja lapsia ja taaperoita viihdyttäviä leikkivälineitä, myös kappeli, jossa tulevat sukupolvet saattoivat järjestää hääjuhliaan sekä pavilijonki, jonne juhlat saattoi siirtää virallisen osuuden ollessa ohi. Kaiken kaikkiaan puistossa oli jokaiselle jotakin.
Kappeli on sisältä yksinkertainen, mutta kaunis. Siellä on tilaa niin häille kuin muillekin tilaisuuksille, mikäli penkit ja hääkaaren siirtää sivuun.
Pihalla riittää puuhaa niin nuorille kuin vanhemmillekin simeille.
*** *** *** *** ***
Englanninläksyt hyppivät Dylanin silmille, mutta hän teki parhaansa keskittyäkseen niihin. Esseetä oli vielä kuusisataa sanaa kirjoitettavana, ja hän yritti puristaa aivoistaan irti viimeisiä inspiraationrippeitä. Se oli vaikeaa, sillä hänellä oli ollut niin paljon muuta mietittävää viime aikoina.
Hän ja Anne olivat eronneet. Se oli ollut yhteinen päätös, he olivat kumpikin huomanneet, ettei heidän juttunsa toiminut enää. Ei sillä, että sitä kovin kauaa olisi jatkunutkaan. Muutaman viikon, ehkä? Ero sattui siitä huolimatta, tietenkin. Hän oli todella nauttinut Annen kanssa olemisesta. Hän kuitenkin tiesi tämän olevan paras ratkaisu. Vaikka heillä oli ollut paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, he olivat kuitenkin pohjimmiltaan sen verran erilaisia simejä, ettei heidän yhdessäolostaan ollut oikein tahtonut tulla mitään.
Onneksi Hilda oli ollut tukena ja turvana hänelle ja auttanut pahimman yli. He olivat lähentyneet paljon viime viikkojen aikana, ja lämmin tunne valtasi Dylanin kehon aina hänen halatessaan tyttöä ja haistaessaan tämän sitruksisen shampoon tuoksun. Hän oli kuitenkin ottanut opikseen edelliskerrasta ja antanut heidän suhteensa kehittymiselle aikaa. Nyt oli kuitenkin kulunut jo pari kuukautta, ehkä nyt olisi otollinen aika yrittää iskeä Hildaa uudestaan?
"Tässä nyt on se Ronjan uusi poikaystävä. Aika erilainen tyyli kuin Ronjalla, eikö olekin? Ronja on kuulemma tuomassa hänet Aleksin synttäreille ensi viikolla."
"Loistavaa! Pääsemme siis pian arvioimaan hänet ihan livenä."
Hilda rakasti juoruilua ehkä turhankin paljon, mutta ainakin se oli tehokas keino saada Dylanin ajatukset muualle ikävistä asioista.
Kun kevyet jutustelut ja juorut oli saatu vaihdettua, Dylan katsoi, että oli sopiva hetki yrittää tunnustella ilmapiiriä. Hän päätti tehdä ensimmäisen siirtonsa.
"Hilda... Kiitokseksi avustasi ja tuestasi minulla on sinulle jotain."
"Niinkö?"
"Vau! Ei olisi tarvinnut", Hilda sanoi yllättyneenä, mutta selvästi otettuna.
"Tiedän. Mutta minä halusin."
Hilda oli vastaamassa jotain, kun Salimin ääni keskeytti heidän tuokionsa:
"Nuoret, haluatteko tulla pitämään hetkeksi seuraa vanhalle ukolle?"
Dylan olisi halunnut vajota maan alle. Eikö hänen isällään ollut minkäänlaista pelisilmää, eikö tämä nähnyt, että hänellä oli jotain kesken? Hildaa ei onneksi näyttänyt haittaavan, hän kuunteli tyytyväisenä, kun Salim selitti lennokkaasti viimeksi lukemansa kirjan juonta. Välillä tyttö päästi kohteliaita "ooh"- ja "vai niin"-äännähdyksiä, ja näytti siltä, että hän sanoi ne vilpittömästi. Dylanin häpeä hellitti hieman.
Lopulta Dylan sai karistettua isänsä kimpustaan ja vei Hildan takaisin alakertaan.
"Mihin me jäimmekään? Ai niin! Halusin antaa ruusun sinulle kiitoksena ystävyydestäsi ja osoituksena, että, tuota, enemmänkin olisi kiva. Jos se vain sinulle sopii." Hän veti tytön kädet lähelleen ja suuteli niitä kevyesti. Hilda ei sanonut mitään, mutta ei vetänyt käsiään pois tai perääntynyt muuten. Dylan otti sen merkkinä siitä, että hän voisi ottaa seuraavan askeleen.
Eikä Hilda vieläkään perääntynyt. Itse asiassa Dylanista tuntui, että lämpimät tunteet saattoivat olla molemminpuolisia.
"Mitä jos, tuota, alettaisiin seurustella?"
Dylanin kämmenet hikosivat, kun hän odotti Hildan vastausta, ja hän koetti vaivihkaa pyyhkiä niitä paitansa helmaan.
Hildan silmät näyttivät säkenöivän.
"Dylan Crowe, pyydätkö sinä minua tyttöystäväksesi?"
Dylan nielaisi. "Tuota, niin minä taisin juuri tehdä."
Hildaa nauratti hänen hermostuneisuutensa. "Tietenkin minä suostun! Minä pidän sinusta, pidän todella paljon."
Dylan huokaisi helpotuksesta ja nauroi itsekin. "Mahtavaa! Tule, mennään huoneeseeni."
Hän tarttui tyttöystäväänsä kädestä ja he kiipesivät kikatellen portaat ylös Dylanin makuuhuoneeseen.
Uteliaat nuoret paloivat halusta testata Dylanin sängyn jousituksia. Lisäjännitystä touhuun toi se, että koskaan ei tiennyt, milloin Salim päättäisi pölähtää ovesta sisään ja saisi heidät kiinni itse teosta. Kummankin helpotukseksi niin ei käynyt.
"Se oli... Vau", Hilda henkäisi. Dylankin nyökytteli.
"Jep. Se oli vau."
Hetken he vain istuivat paikoillaan tutkien toisiaan katseillaan. Dylan olisi voinut viettää pienen ikuisuuden ihaillen Hildan silmiä. Ne olivat niin kirkkaat, eloisat ja elämäniloiset, aivan kuin tyttö itse.
Hetken mielijohteesta hän nappasi lipastostaan yhden ikivanhoista mielialasormuksistaan ja sujautti sen Hildan sormeen.
"Mitä sinä oikein teet?" tyttö kysyi hämmentyneenä.
"Tämä on lupaussormus", Dylan sanoi hurmioituneena. Hän tiesi toimivansa hätäisesti, mutta hän ei voinut tunteilleen mitään; kun hän ihastui, hän ihastui täysillä. "Ei niin sitova kuin joku kihlasormus, mutta sitovampi kuin pelkät sanat. Otatko sen vastaan?"
Hilda pyöritteli kättään tarkastellen sormusta joka puolelta. Dylan seurasi hermostuneena hänen kasvojaan ja yritti tulkita hänen ilmeitään, mutta se oli vaikeaa. Hilda osasi pitää pokkansa.
"Saat kyllä hankkia hienomman sormuksen", tyttö tokaisi lopulta, mutta hymyili sitten. "Ei vaineskaan. Otan minä tämän vastaan."
"Mahtavaa!" Dylan huudahti, ja he halasivat toisiaan pitkään.
*** *** *** *** ***
Kirjailijanmaineestaan johtuen Salimilla oli jo valmiiksi liuta faneja jopa uranvaihdoksen jälkeen, ja hän nautti suosiosta. Silloin aluksi, kun hän oli ollut nuori kirjailija ja vasta saanut bestsellerinsä valmiiksi, suosio oli saanut hänet miltei pökerryksiin. Mutta ei enää. Nykyään hän nautti faniensa kanssa juttelusta ja pysähtyi mielellään jakamaan nimikirjoituksia tai poseeraamaan selfieissä. Paparazzeista hän ei vieläkään juuri perustanut, mutta niihinkin oli ajan saatossa tottunut.
Innokkaimmat olivat tietenkin kaivaneet tietoonsa hänen kotiosoitteensakin, ja näille innokkaille hän innostui välillä esittäytymään. Sisälle asti hän ei kuitenkaan faneja päästänyt. Siinä meni hänen rajansa yksityiselämän suhteen. Ja hän piti huolen siitä, että fanijoukko oli lähtenyt paikalta hyvissä ajoin ennen kuin Trisha saapui töistä kotiin. Tämä ei pitänyt siitä, että tuntemattomat parveilivat heidän nurkillaan, olivat he kuinka harmittomia ihailijoita hyvänsä.
Ihailijoiden viihdyttäminen ei koskaan ollut niin tärkeää, etteikö Salimilla olisi riittänyt aikaa treffi-iltoihin Trishan kanssa. Erilaisista aikatauluista huolimatta he pitivät huolen, että heillä riitti aikaa yhdessäoloon vähintään kerran viikossa. Uusi puisto oli tullut nopeasti tutuksi, ja heidän lempipaikkansa oli penkki suihkulähteen vierellä. Varsinkin yöllä kuun ja tähtien loisteessa paikka oli suurenmoisen romanttinen, täydellinen treffipaikka.
EIEIEIEIEIEIEI
*** *** *** *** ***
Crowen perheen uusi talo rakentui yllättävän nopeasti, ja pian uuden vuoden jälkeen he pääsivät jo muuttamaan. Trisha oli siitä kiitollinen, sillä talvipakkasilla kodittomaksi joutuminen olisi merkinnyt kurjaa kohtaloa hänen perheelleen. Hän oli myös innoissaan siitä, miten paljon tilaa uudessa talossa riitti. Heillä oli viimein työhuone ja mikä parasta, kunnollinen keittiö!
ALAKERTA:
Aula oli raikas, ja siellä oli runsaasti tilaa Salimin tauluille. Trisha piti tilan vihreydestä, se muistutti häntä puutarhastaan. Shakkipöydän ääressä Dylan saattaisi hioa älyllisiä taitojaan, hän kun nautti henkisistä haasteista. Kunhan hän vain saisi jonkun vapaahetoiseksi shakkivastustajaksi.
Keittiö kiilteli uutuuttaan, ja Trisha paloi halusta päästä kokeilemaan kaikkia upouusia keittiövälineitä, joita sinne oli hankittu. Nyt hänellä olisi tilaa järjestää isompiakin illalliskutsuja, ja pöydän ääreen mahtuisivat tulevat lapsenlapsetkin... Ei sillä, että niiden saamisella kiire olisi, mutta oli aina mukava haaveilla.
Työhuone oli pääosin Salimin, mutta tietokoneen äärellä saattoi Trishakin viettää aikaa, erityisesti reseptejä etsien. Työpöydän viereiselle seinälle oli tarkoitus kerätä valokuvia nykyisestä ja tulevista sukupolvista. Sitä varten olisi tosin hankittava parempi kamera.
*** *** *** *** ***
YLÄKERTA:
Yläkerran aulasta pääsee kaikkiin makuuhuoneisiin, ja siellä on myös tv- ja lukutilat.
Trishan ja Salimin makuuhuone huokuu perinteistä tyyliä raskaine kankaineen ja hillittyine väreineen. Vaatelipaston päällä oli muisto eräistä pariskunnan lukuisista treffeistä, ja plumbob-lampun Trisha oli saanut lahjaksi töistä. Symmetrian vuoksi Salimille oli hankittu samanlainen.
Dylanin huoneessa oli pirteämpi värimaailma, ja lakanoiden ja lipaston kuvioinnissa oli mukana ripaus eksotiikkaa. Silti hän oli saanut sovitettua myös tiede- ja scifijulisteensa huoneeseen, eivätkä ne näyttäneet ollenkaan hassummilta. Ja mikä parasta, hän oli viimein saanut oman tietokoneen ja pystyisi rauhassa etsiytymään SimBookiin koulutehtävien tekemisen lomassa.
*** *** *** *** ***
POHJAPIIRROKSET:
Alakerta
Yläkerta
*** *** *** *** ***
Lumikinokset eivät aivan tehneet oikeutta puistolle, jonka Trisha oli nimennyt mukaansa Trisha Crowen puistoksi. Hän kuitenkin piti lopputuloksesta. Tontille oli rakennettu paitsi kaunis suihkulähde ja lapsia ja taaperoita viihdyttäviä leikkivälineitä, myös kappeli, jossa tulevat sukupolvet saattoivat järjestää hääjuhliaan sekä pavilijonki, jonne juhlat saattoi siirtää virallisen osuuden ollessa ohi. Kaiken kaikkiaan puistossa oli jokaiselle jotakin.
Kappeli on sisältä yksinkertainen, mutta kaunis. Siellä on tilaa niin häille kuin muillekin tilaisuuksille, mikäli penkit ja hääkaaren siirtää sivuun.
Pihalla riittää puuhaa niin nuorille kuin vanhemmillekin simeille.
*** *** *** *** ***
Englanninläksyt hyppivät Dylanin silmille, mutta hän teki parhaansa keskittyäkseen niihin. Esseetä oli vielä kuusisataa sanaa kirjoitettavana, ja hän yritti puristaa aivoistaan irti viimeisiä inspiraationrippeitä. Se oli vaikeaa, sillä hänellä oli ollut niin paljon muuta mietittävää viime aikoina.
Hän ja Anne olivat eronneet. Se oli ollut yhteinen päätös, he olivat kumpikin huomanneet, ettei heidän juttunsa toiminut enää. Ei sillä, että sitä kovin kauaa olisi jatkunutkaan. Muutaman viikon, ehkä? Ero sattui siitä huolimatta, tietenkin. Hän oli todella nauttinut Annen kanssa olemisesta. Hän kuitenkin tiesi tämän olevan paras ratkaisu. Vaikka heillä oli ollut paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, he olivat kuitenkin pohjimmiltaan sen verran erilaisia simejä, ettei heidän yhdessäolostaan ollut oikein tahtonut tulla mitään.
Onneksi Hilda oli ollut tukena ja turvana hänelle ja auttanut pahimman yli. He olivat lähentyneet paljon viime viikkojen aikana, ja lämmin tunne valtasi Dylanin kehon aina hänen halatessaan tyttöä ja haistaessaan tämän sitruksisen shampoon tuoksun. Hän oli kuitenkin ottanut opikseen edelliskerrasta ja antanut heidän suhteensa kehittymiselle aikaa. Nyt oli kuitenkin kulunut jo pari kuukautta, ehkä nyt olisi otollinen aika yrittää iskeä Hildaa uudestaan?
"Tässä nyt on se Ronjan uusi poikaystävä. Aika erilainen tyyli kuin Ronjalla, eikö olekin? Ronja on kuulemma tuomassa hänet Aleksin synttäreille ensi viikolla."
"Loistavaa! Pääsemme siis pian arvioimaan hänet ihan livenä."
Hilda rakasti juoruilua ehkä turhankin paljon, mutta ainakin se oli tehokas keino saada Dylanin ajatukset muualle ikävistä asioista.
Kun kevyet jutustelut ja juorut oli saatu vaihdettua, Dylan katsoi, että oli sopiva hetki yrittää tunnustella ilmapiiriä. Hän päätti tehdä ensimmäisen siirtonsa.
"Hilda... Kiitokseksi avustasi ja tuestasi minulla on sinulle jotain."
"Niinkö?"
"Vau! Ei olisi tarvinnut", Hilda sanoi yllättyneenä, mutta selvästi otettuna.
"Tiedän. Mutta minä halusin."
Hilda oli vastaamassa jotain, kun Salimin ääni keskeytti heidän tuokionsa:
"Nuoret, haluatteko tulla pitämään hetkeksi seuraa vanhalle ukolle?"
Dylan olisi halunnut vajota maan alle. Eikö hänen isällään ollut minkäänlaista pelisilmää, eikö tämä nähnyt, että hänellä oli jotain kesken? Hildaa ei onneksi näyttänyt haittaavan, hän kuunteli tyytyväisenä, kun Salim selitti lennokkaasti viimeksi lukemansa kirjan juonta. Välillä tyttö päästi kohteliaita "ooh"- ja "vai niin"-äännähdyksiä, ja näytti siltä, että hän sanoi ne vilpittömästi. Dylanin häpeä hellitti hieman.
Lopulta Dylan sai karistettua isänsä kimpustaan ja vei Hildan takaisin alakertaan.
"Mihin me jäimmekään? Ai niin! Halusin antaa ruusun sinulle kiitoksena ystävyydestäsi ja osoituksena, että, tuota, enemmänkin olisi kiva. Jos se vain sinulle sopii." Hän veti tytön kädet lähelleen ja suuteli niitä kevyesti. Hilda ei sanonut mitään, mutta ei vetänyt käsiään pois tai perääntynyt muuten. Dylan otti sen merkkinä siitä, että hän voisi ottaa seuraavan askeleen.
Eikä Hilda vieläkään perääntynyt. Itse asiassa Dylanista tuntui, että lämpimät tunteet saattoivat olla molemminpuolisia.
"Mitä jos, tuota, alettaisiin seurustella?"
Dylanin kämmenet hikosivat, kun hän odotti Hildan vastausta, ja hän koetti vaivihkaa pyyhkiä niitä paitansa helmaan.
Hildan silmät näyttivät säkenöivän.
"Dylan Crowe, pyydätkö sinä minua tyttöystäväksesi?"
Dylan nielaisi. "Tuota, niin minä taisin juuri tehdä."
Hildaa nauratti hänen hermostuneisuutensa. "Tietenkin minä suostun! Minä pidän sinusta, pidän todella paljon."
Dylan huokaisi helpotuksesta ja nauroi itsekin. "Mahtavaa! Tule, mennään huoneeseeni."
Hän tarttui tyttöystäväänsä kädestä ja he kiipesivät kikatellen portaat ylös Dylanin makuuhuoneeseen.
Uteliaat nuoret paloivat halusta testata Dylanin sängyn jousituksia. Lisäjännitystä touhuun toi se, että koskaan ei tiennyt, milloin Salim päättäisi pölähtää ovesta sisään ja saisi heidät kiinni itse teosta. Kummankin helpotukseksi niin ei käynyt.
"Se oli... Vau", Hilda henkäisi. Dylankin nyökytteli.
"Jep. Se oli vau."
Hetken he vain istuivat paikoillaan tutkien toisiaan katseillaan. Dylan olisi voinut viettää pienen ikuisuuden ihaillen Hildan silmiä. Ne olivat niin kirkkaat, eloisat ja elämäniloiset, aivan kuin tyttö itse.
Hetken mielijohteesta hän nappasi lipastostaan yhden ikivanhoista mielialasormuksistaan ja sujautti sen Hildan sormeen.
"Mitä sinä oikein teet?" tyttö kysyi hämmentyneenä.
"Tämä on lupaussormus", Dylan sanoi hurmioituneena. Hän tiesi toimivansa hätäisesti, mutta hän ei voinut tunteilleen mitään; kun hän ihastui, hän ihastui täysillä. "Ei niin sitova kuin joku kihlasormus, mutta sitovampi kuin pelkät sanat. Otatko sen vastaan?"
Hilda pyöritteli kättään tarkastellen sormusta joka puolelta. Dylan seurasi hermostuneena hänen kasvojaan ja yritti tulkita hänen ilmeitään, mutta se oli vaikeaa. Hilda osasi pitää pokkansa.
"Saat kyllä hankkia hienomman sormuksen", tyttö tokaisi lopulta, mutta hymyili sitten. "Ei vaineskaan. Otan minä tämän vastaan."
"Mahtavaa!" Dylan huudahti, ja he halasivat toisiaan pitkään.
*** *** *** *** ***
Kirjailijanmaineestaan johtuen Salimilla oli jo valmiiksi liuta faneja jopa uranvaihdoksen jälkeen, ja hän nautti suosiosta. Silloin aluksi, kun hän oli ollut nuori kirjailija ja vasta saanut bestsellerinsä valmiiksi, suosio oli saanut hänet miltei pökerryksiin. Mutta ei enää. Nykyään hän nautti faniensa kanssa juttelusta ja pysähtyi mielellään jakamaan nimikirjoituksia tai poseeraamaan selfieissä. Paparazzeista hän ei vieläkään juuri perustanut, mutta niihinkin oli ajan saatossa tottunut.
Innokkaimmat olivat tietenkin kaivaneet tietoonsa hänen kotiosoitteensakin, ja näille innokkaille hän innostui välillä esittäytymään. Sisälle asti hän ei kuitenkaan faneja päästänyt. Siinä meni hänen rajansa yksityiselämän suhteen. Ja hän piti huolen siitä, että fanijoukko oli lähtenyt paikalta hyvissä ajoin ennen kuin Trisha saapui töistä kotiin. Tämä ei pitänyt siitä, että tuntemattomat parveilivat heidän nurkillaan, olivat he kuinka harmittomia ihailijoita hyvänsä.
Ihailijoiden viihdyttäminen ei koskaan ollut niin tärkeää, etteikö Salimilla olisi riittänyt aikaa treffi-iltoihin Trishan kanssa. Erilaisista aikatauluista huolimatta he pitivät huolen, että heillä riitti aikaa yhdessäoloon vähintään kerran viikossa. Uusi puisto oli tullut nopeasti tutuksi, ja heidän lempipaikkansa oli penkki suihkulähteen vierellä. Varsinkin yöllä kuun ja tähtien loisteessa paikka oli suurenmoisen romanttinen, täydellinen treffipaikka.
Siinä istuessaan he olivat molemmat nuoria jälleen, eikä maailmassa ollut ketään muuta kuin he kaksi.
*** *** *** *** ***
"Hei, Alex! Se tavallinen", Trisha tervehti lähikioskinsa tuttua myyjää. Alex nyökkäsi ja laittoi kahvikoneen käyntiin. Tyttö - tai nainenhan hän oli, varmasti jo yli kolmenkymmenen - oli pirteä tapaus, ja Trisha nautti aamujensa aloittamisesta tämän kioskilla hyvän kahvin ja kuumien juorujen parissa. Alex tuntui tietävän kaiken, mitä naapurustossa tapahtui, ja oli aina innokas jakamaan tietonsa muiden kanssa.
"Summer Holidaylla on taas uusi mies", Alex kertoi tietäväisesti kahvikoneen käydessä hänen takanaan. "Kaupunkilainen, muistaakseni San Myshunosta. Käyvät täällä kahvilla aina torstai-aamupäivisin, jos sinua kiinnostaa nähdä, millainen hän on."
"Kiitos tiedosta", Trisha nauroi. Hänellä ei ollut aikomustakaan alkaa vakoilla Summerin uutta siippaa, mutta hän ei halunnut alkaa väitellä Alexin kanssa. Hän oli aivan liian hyväntuulinen sellaiseen. "Pidetään mielessä."
"Hyvännäköinenkin hän kuulemma on", Alex jatkoi. "Ja ilmeisesti varakas. Miten Summer aina onnistuukin nappaamaan itselleen kaikki herkkupalat?"
"Herkkupaloista voi olla montaa mieltä", Trisha totesi. "Niin kauan kuin Summer pitää kyntensä irti Salimista, minä en välitä vaikka hän tapailisi pelkkiä alusvaatemalleja."
Alex nauroi heleästi. "Totta, kuuluisia menestyskirjailija ja nyt vielä taiteilijakin! Hänestä kannattaa pitää kiinni."
"Niin minä aionkin", Trisha vastasi. Alex ojensi hänelle kahvikupin, ja hän otti sen vastaan kiitollisena. Sitten hän hyvästeli Alexin ja suuntasi puistoon. Oli kirsikkapuiden kukkimisaika.
 |
Puisto oli parhaimmillaan keväällä lumien sulattua, Trisha ajatteli tyytyväisenä katsellessaan smaragdinvihreää nurmikkoa, värikkäitä kukkia sekä pensaissa että puissa ja nauravia lapsia, jotka juoksivat kilpaa kohti leikkitelineitä. Kuinkakohan kauan menisi, ennen kuin hän pääsisi seuraamaan Dylanin häitä tuossa kappelissa? Tai kunnes hänet ja Salim haudattaisiin kappelin viereiselle hautausmaalle? Kyseinen hautausmaa ei ehkä ollut rauhallisin paikka, mutta Trisha piti ajatuksesta, että kuoleman jälkeenkin hänen ympärillään olisi iloa, kauneutta ja elämästä nauttivia ihmisiä. Surra sai elämän aikana ihan tarpeeksi muutenkin. Hän pääsisi aaveenakin olemaan osa rakastamansa kylän asukkaiden arkea.
Oli sää mikä hyvänsä, Salimin ympärillä pörräävistä paparazzeista ja faneista ei päässyt eroon. Trisha oli kuitenkin alkanut tottua siihen, että Salimin ympärillä oli aina hälinää. Hän ihaili miehen tapaa käsitellä ihailijoitaan, tämä jaksoi hymyillä ja tervehtiä loputtomalla kärsivällisyydellä päästämättä ketään kuitenkaan liian lähelle. Ja harvoin kukaan yrittikään pyrkiä ihan iholle. Salimin fanit olivat ihailtavan kohteliaita ja olivat yleensä tyytyväisiä saatuaan vaihdettua edes muutaman sanan suosikkikirjailijansa kanssa.
"Sinullakin on ykkösfani", Salim myhäili Trishalle, "ja se olen minä."
Romanttinen ympäristö romanttisille sanoille.
Mutta nyt romantiikka sikseen, ainakin hetkeksi, Trisha tuumi. Hän kaipasi älyllisiä haasteita ja haastoi miehensä pelaamaan kanssaan erän shakkia. Trishan voitettua Salim halusi revanssin. Kun Trisha oli voittanut kolme ottelua peräjälkeen, Salim luovutti ja ehdotti, että he menisivät pikkuhiljaa kotiin katsomaan, miten Dylan pärjäsi.
*** *** *** *** ***
Dylan teki parhaansa saadakseen hodarinakeista tasalaatuisia, vaikkei ollutkaan äitinsä veroinen kokki - ainakaan vielä. Ainakaan hän ei ollut toistaiseksi sytyttänyt grilliä, taloa tai itseään tuleen, mikä sentään oli hyvä merkki.
Dylan ei kuitenkaan luottanut taitoihinsa niin paljoa, että olisi suostunut leipomaan oman syntymäpäiväkakkunsa, joten Trisha tarttui siihen tehtävään, olihan pojan syntymäpäivä jo parin päivän päästä. Dylan oli toivonut suklaakakkua, suklaakakkua hän siis saisi. Kakusta tuli niin herkullisen näköinen, että Trisha oli vallan huolissaan, säilyisikö se jääkaapissa koskemattomana h-hetkeen saakka.
Vanhalla iällään Trisha oli löytänyt liudan uusia harrastuksia aina kivien keräilystä rullaluisteluun. Onneksi luistelurinki sijaitsi aivan heidän uuden kotinsa lähettyvillä, joten sinne oli helppo mennä ja viipyä niin pitkään kuin halusi. Trisha yleensä hioi rullaluistelutaitojaan silloin, kun Salim oli töissä ja Dylan koulussa. Hänen haaveenaan oli yllättää pojat joku päivä luistelemalla suvereenisti rataa ympäri ja kaatumatta kertaakaan. Vielä toistaiseksi nämä haaveet olivat melko kaukaisia.
Harrastamisen lisäksi Trisha aktiivisena ja sosiaalisena naisena tapasi mielellään myös ystäviään vapaa-ajallaan. Kioskikojun Alexilta kuuli tietenkin kuumimmat juorut, mutta sen lisäksi naapurit kävivät säännöllisesti kylässä ja kertoivat mielellään omasta elämästään Trishalle. Naisessa oli ilmeisesti jotain, mikä teki hänestä sellaisen simin, jolle oli helppo avautua. Eikä Trishaa haitannut se ollenkaan. Hän oli sen ikäinen, että jakoi mielellään elämänkokemustaan nuorempiensa kanssa, ja toisaalta tuki myös kernaasti ikätovereitaan ongelmissaan sekä iloitsi heidän kanssaan niin isoista kuin pienistäkin asioista.
Hän myös odotti hartaasti sitä hetkeä, kun hän pääsisi ystäviensä kanssa iloitsemaan sellaisista asioista kuin uusi miniä ja lastenlasten syntymä.
*** *** *** *** ***
Dylanin koulupäivä oli ollut hirveä. Välitunnilla yksi hänen luokkansa pahimmista keppostelijoista oli viimeinkin keksinyt ottaa hänet kohteekseen - kohtalo, jolta Dylan oli tähän mennessä onnistunut jollain ilveellä säästymään. Mutta tietenkin hänen vihoviimeisenä koulupäivänään ennen nuoreksi aikuiseksi ikääntymistä hänen onnensa oli lopulta kulunut loppuun. Hänestä oli tehty pilkkaa koko koulun kuullen ja hänelle oli naurettu, ja lopulta hänestä oli levitetty naurettavaa huhua että hän muka olisi käynyt tirkistelemässä tyttöjen pukuhuoneeseen liikuntatunnin päätteksi. Ihan kuin hän sellaista tekisi! Mutta eihän häntä kukaan kuunnellut, kun hän yritti kumota väitteet ja puhdistaa maineensa. Nyt häntä nolotti ja hävetti ja ärsytti edes ajatella tuota tilannetta.
Onneksi koulu oli ohitse ikuisiksi ajoiksi.
Onneksi koulu oli ohitse ikuisiksi ajoiksi.
Vieraat olivat jo saapuneet, joten Dylan suuntasi kylpyhuoneeseen virkistäytymään ennen kuin palaisi takaisin viihdyttämään heitä ja paistattelemaan valokeilassa, olihan hän sentään juhlakalu.
Tuntuipa hyvältä puhaltaa kynttilät sammuksiin ja kasvaa teinistä nuoreksi aikuiseksi. Häpeä ei ollut vielä aivan hälvennyt ja korvia kuumotti yhä, mutta ehkä juhlat auttaisivat unohtamaan tapahtuneen. Dylan halusi päästä nauttimaan täysi-ikäisyydestään täysin rinnoin, mieluiten Hildan kanssa.
Kesken kakunsyönnin häntä alkoi kuitenkin heikottaa oudosti. Tuntui, että päässä sumeni.
"Minun täytyy varmaan -" hän sai sanottua ja yritti nousta seisomaan, mutta kaatui sitten suoraan lattialle jalkojen petettyä. Yhtäkkiä maailma meni mustaksi eikä hän tuntenut enää mitään.
...
mitä
ei
Työnsä tehtyään Viikatemiehellä ei ollut mikään kiire jatkaa matkaa.
"Harmi pojan puolesta ja silleen. hei, tuleeko sieltä Vaietut elot? Ei varmaan haittaa jos jään katsomaan yhden jakson, eihän?"
Heidän loppuelämänsä olivat menneet kertaheitolla uusiksi.
Dylan oli poissa.
*** *** *** *** ***
Juuh. Heh heh. Elikkäs tuota. Tämä mutkisti asioita hieman.
Minähän siis onnistuin tapattamaan Dylanin... häpeään. Tämä oli kirjaimellisesti nolouden huipentuma. Häntä hävetti niin paljon, että kuukahti kesken syntymäpäiväjuhliensa. Älkää minua katsoko, en minä ole tottunut nelosta pelaamaan. Ei kakkosessa näin koskaan käynyt! *puolustelee itseään ja menee piiloon vaatekomeroon* Olen surkein sim-äiti ikinä!
Nelosen virallisissa LC-ohjeissa sanotaan, että jos perijä kuolee, niin häviää haasteen. Mutta tämähän ei ole LC. Joten seuraavassa osassa Trisha ja Salim saavat luvan kääriä hihat ja panna toimeksi.
Ei tämä haaste voi näin päättyä.
Voi ei! Sinne meni Dylan. Tätä en kyllä odottanut, jos lasten hengissä pito ei onnistu niin ainakin yllätyselementit on kohdillaan. Itsekin nelosessa olen pari onnistunut tappamaan tunteisiin, minkä takia olen aina pitänyt varakappaletta haasteissa mukana :D Aika julmasti sanottu kyllä, mutta totta se on...
VastaaPoistaDylanilla onneksi meni hyvin ennen ennenaikaista kuolemaansa, mukava muuten, kun et heti ensimmäisen tyttöystävän kanssa häntä jättänyt. Tämänkaltaisissa simstarinoissa luo mielenkiintoa, kun se ensimmäinen seurustelukumppani ei ole heti se oikea.
Trisha ja Salim parat, menettivät ainoan lapsensa. Tosin ehkä herätät hänet jotenkin henkiin? Mielenkiinnolla odotan kyllä miten ratkaiset pulmasi, saatko jotenkin Trishan takaisin synnytysikään vai lyötkö adoptiot tulille. Suloinen pari Trisha ja Salim ovat kyllä, toivottavasti he selviävät poikansa menetyksestä.
Mielenkiinnolla jään oddottamaan miten ratkaiset ongelmasi! (ja hieno talo muuten)
Juuh. En tosiaan arvannut, että nelosessa simit voivat kuolla tunteisiin noin helposti :D Tuli kyllä niin järkytyksenä tuo, etä hetkeksi meni pasmat aivan sekaisin. Ja kun Salim epäonnistui Viikatemieheen vetoamisessa, niin sekin vielä...
PoistaAnne on söpö, mutta niin on Hildakin! Siksi valinta oli ihan muista syistä riippuvainen. On kieltämättä kiva, jos saa vähän jännittää, että onko ensimmäinen seurustelukumppani nyt se elämän valittu vai ei. Se tuo vähän autenttisuuden makua peliin.
Joo oli aikamoista säätöä kyllä ratkaista tuo Dylan-pulma! Mutta onnistuin lopulta. Joten saatte lopulta nähdä, miten kävi. Kiitokset kommentista!
Eikä, olipa jännä, että nelosessa voi kuolla häpeään, en oo tiennyt et se on mahdollista! :D Toivottavasti keksit jonkun ratkaisun, olisipa harmi menettää Dylan jo tässä vaiheessa kokonaan. On ollut niin leppoista ja mukavaa perheen arjen seuraaminen muuten, mutta sitten yhtäkkiä kävi näin. Pidän peukkuja Dylanin henkiin heräämiselle! Trisha ja Salim ovat vieläkin niiin söpö pari :3
VastaaPoistaLöysin tämän haasteen joskus keväällä, kun palasin takaisin sims-tarinoiden pariin, mutta en ole vielä tainnut kertaakaan kommentoida. Oon seurannut Lc Pohjasuota silloin aikoinaan ja samoin Suvilaaksoa seuraan edelleen. Kiva nähdä, että olet edelleen mukana! :)
Jos kiinnostaa aloitin kesällä sims kakkosella rkc-haasteen. Kyselisin samalla myös linkitystä, vastalinkitän samantien sun molemmat blogit!
Joo, itse olin tiennyt siitä teoriassa, mutten ollut kokenut käytännössä, ennen kuin nyt :D Tämä kyllä aiheutti aikamoisen shokin pelatessa! Meni suunnitelmat aivan totaalisen uusiksi. Trisha ja Salim ovat kyllä <3
PoistaKiva, että kommentoit! Pohjasoiden uusi osa on työn alla, saan sen varmaan julkaistua lähiviikkoina! *peukut pystyyn* Kiva kuulla, että seuraat haasteitani! Olen hirveän innoissani aloitamassa aina uutta ja innostus vanhoihin uuvahtaa aina jossain vaiheessa, mutta aikeenani on kuitenkin jatkaa kaikki loppuun asti :D
Löysinkin RKC:si itse asiassa jokunen päivä sitten, ja sen lukeminen on työn alla! Linkkaan sen mielelläni blogeihini, vaikka kaikkiin mikäli ei haittaa :D