Tervepä terve! Jaksoin viimein julkaista jakson tätäkin haastetta tänne blogiin. Olen pelaillut tätä eteenpäin ihan reippaasti, kuvamateriaalia siis on vaikka kuinka monelle jaksolle, mutta tylsin osuus on aina kuvien muokkaaminen blogia varten, ja työlästä on myös valita sopivat kuvat aina kuhunkin osaan sekä kehitellä kuvatekstejä... Se on hidaste jokaisen sims-blogin kohdalla. Mutta tätä haastetta on kiva pelata, paitsi jos perijä kuolee enneaikaisesti ja joudut raatamaan saadaksesi hänet takaisin eloon, koska et tietenkään tajunnut että olisi se varaperijä ollut ihan hyvä idea.
No, oppia ikä kaikki.
Pidemmittä puheitta, tervetuloa jälleen Crowejen pariin!
*** *** *** *** ***
"Dylan-kulta, olen pahoillani. Olen tässä", Hilda lohdutti surullista haamua. Aamu ei ollut alkanut kovinkaan hyvin: Trisha oli kuollut, ja Viikatemies oli jäänyt työsuorituksensa jälkeen tutkimaan paikkoja keittiössä.
"Aijaijai... Tuolla näkyy aikamoinen pölykerros. Siivoaako täällä teillä kukaan?"
Dylan huomasi, että Hildakin oli allapäin. Tietenkin kaikki nämä kuolemat ottivat myös häntä voimille. Oli siis Dylanin vuoro yrittää piristää naista.
"Hui! Tuntuipa kylmältä! Tee se uudestaan!"
Dylan hymyili ja suhahti uudestaan Hildan läpi. Nainen kikatti, hymyn näkeminen hänen kasvoillaan teki Dylaninkin onnelliseksi.
He selviäisivät kyllä, kaikesta surusta huolimatta. Olihan heillä toisensa.
Tosin asiat mutkistuivat nyt, kun Trisha oli kuollut. Miten kuolemankukan kasvattamisen kävisi? Saataisiinko ambrosiaa koskaan valmistettua? Jäisikö Dylan kuolleeksi ainiaaksi, päättyisikö Crowen suvun tarina ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan?
*** *** *** *** ***
Sosiaalisena siminä Hilda vietti paljon aikaa naapureihin tutustuen. Ohikulkijat kerääntyivätkin päivittäin hänen ympärilleen kuulemaan uusimmat juorut ja paistattelemaan paikallisen somejulkkiksen suosiossa. Hilda ei ollut vielä mikään suuri nimi, mutta kylällä hänen kasvonsa kyllä tunnistettiin. Hän nautti suosiosta ja jakoi mielellään vinkkejä sosiaalisessa mediassa menestymiseen kaikille, jotka halusivat kuunnella.
"Äh, olisikohan jossain muualla parempi valo?"
*** *** *** *** ***
Salimia suretti. Sekä vaimo että poika olivat kuolleet, ja hän tiesi, että hänenkin aikansa koittaisi pian. Huoli kaihersi hänen mieltään. Jos kävisi huonosti eikä Dylania saataisi herätettyä henkiin, Salim halusi, että pojasta jäisi maan päälle jokin muisto, muukin kuin hautakivi. Dylanin tarina ansaitsi tulla kuulluksi.
Salim päätti panna kirjoittajanlahjansa hyötykäyttöön.
Kummituspoika oli yksi Salimin hienoimmista teoksista. Se oli vaatinut pitkän puurtamisen ja työstön, mutta lopputulos oli sen arvoinen. Romaani kertoi Dylanin tarinan suorastaan raadollisen tarkasti. Salim toivoi, että poika itsekin pitäisi siitä.
Ja Dylan näyttikin pitävän. Hän hihkui tyytyväisyyttä, sillä tunsi vihdoin tulleensa kuulluksi. Ja nähdyksi. Sitä ei kummituksille liian paljoa tapahdu.
*** *** *** *** ***
Puutarhanhoito ilman Trishaa oli turhauttavaa. Vaikka Dylan kuinka yritti, hän ei saanut kasveja kukoistamaan samalla tavalla kuin äiti. Eikä hänellä riittänyt kärsivällisyys taidon kehittämiseen. Siihen voisi mennä vuosia, ja vaikka hänellä ehkä olikin aikaa, Hilda olisi toinen juttu.
Salimistakaan ei ollut paljoa apua. Mies oli taitava kynäniekka ja veraton maalari, mutta vihreä peukalo tältä puuttui täysin. Kasvit hän osasi kastella, mutta muuten hänestä oli puutarhassa enemmän haittaa kuin hyötyä.
"Hei äiti, viitsisitkö tulla vähän auttamaan? Täällä kaivattaisiin kasvitietouttasi."
Ei mennyt kauaa, kun Trishan läpikuultava hahmo ilmestyi Dylanin eteen.
"Äiti!" Dylan hihkaisi. "Tarvitsinkin sinua!"
"Tietysti, kutsut minua vain silloin kun tarvitset jotain", Trisha tokaisi mutta hymyili heti perään. "Arvatenkin kyse on puutarhasta?"
Dylan nyökkäsi. "Viitsisitkö jäädä maan päälle vielä hetkeksi, jotta ehdit kasvattaa sen mystisen kuolemankukan?"
"Totta kai. Olen päässyt liian pitkälle heittääkseni kaikkea hukkaan nyt."
Myös Salim oli ikionnellinen Trishan nähdessään.
"Kirjoitin sinustakin kirjan! Se on kirjahyllyssä, jos haluat mennä lukemaan sen. Toivottavasti onnistuin tekemään sinulle oikeutta."
"Kyllähän tämä kieltämättä aika imartelevaa tekstiä on. Ai että sitä Salimia!"
"Hymyä, vanhus!"
"Ketä oikein kutsut vanhukseksi? Trishaan tämä hopeakettu-look ainakin puree!"
"Hilda kuule... Minä taidan... Aijaijai..."
Salimin lyyhistyessä maahan Hilda ei osannut tehdä muuta kuin nyyhkyttää, mutta Trisha liihotti paikalle salamannopeasti.
"Pyydän, anna hänen elää vielä vähän kauemmin! Anna minun auttaa häntä kuten hän auttoi minua!"
Viikatemies huokaisi. "Voi herranpieksut teidän kanssanne. Aina pyytämässä palveluksia."
"Tämä ei sitten voi loputtomiin toistua. Teillä ei ole paljoa aikaa, käyttäkäähän se viisaast-", Viikatemies yritti vielä sanoa, mutta Trisha ja Salim eivät kuunnelleet.
"Noh, huomaavat sitten itse. Minä häivyn nyt lounaalle, työni täällä on tehty."
Salim huomasi, että Trishan kuoltua heidän liittonsa oli jostain syystä mitätöity. "Oikeaa syrjintää haamuja kohtaan! Mistä lähtien avioliittoon on tarvittu kaksi elossa olevaa osapuolta? Mutta tästähän saa toisaalta mitä mainioimman tekosyyn juhlimiseen. Trisha Crowe, tuletko vaimokseni - jälleen?"
"Totta kai tulen, hassu", Trisha hihitti ja antoi Salimin poskelle haamunkylmän suukon.
Niinpä pari vaihtoi sormuksia ja solmi avioliiton toistamiseen. Mikäs sen parempi syventää parisuhdetta.
Ja avioliitto piti toki panna (hihhih) täytäntöön asiankuuluvin menoin.
Toisaalla myös Dylanilla oli haamukosimiset mielessään.
"Saisit kenet vain haluaisit, mutta olet pyyteettömästi auttanut minua ja surkeaa haamuolemustani ties mistä syystä. Toivottavasti jaksat katsella minua vielä senkin jälkeen kun olen saanut kehoni takaisin, sillä haluaisin saada sinut vaimokseni."
"Autan sinua, koska rakastan sinua, senkin pöhkö. Totta kai tulen vaimoksesi!"
Dylan oli onnesta soikeana.
"Pidetään häät heti kun olemme saaneet palautettua sinut kuolleista! Voinko tehdä häistä livestriimin? Seuraajani rakastaisivat sitä!"
"Totta kai! Mitä vain pikku hanipuppelilleni."
*** *** *** *** ***
Elämä jatkui tavanomaisilla raiteillaan. Elonhedelmien kasvatus oli hyvällä mallilla, joten oli hyvä keskittyä välillä kalastukseen. Kuolonkala oli vaikea saalis, ja sen nappaaminen vaati rutkasti taitoa. Trisha oli melko hyvä kalastaja, mutta ei niin taitava - vielä. Kyllä hän kuolonkalan lopulta nappaisi, etenkin kun sekä Dylan että Hilda auttoivat häntä.
Hilda tietysti taltioi joka hetken ja päivitti projektin etenemistä seuraajilleen. Hänen vakioseuraajansa elivät mukana jokaisessa hetkessä ja janosivat päivityksiä, niinpä Hilda oli ottanut asiakseen tarjota niitä heille.
Salim pysytteli tapansa mukaan pois jaloista ja keskittyi maalaamiseen. Hän sai aina päivän päätteeksi kuulla muulta perheeltä päivän edistymisestä tai sen puutteesta. Häntä vähän turhautti se, ettie voinut olla enemmän hyödyksi, mutta onneksi muulla perheellä vaikutti olevan homma hanskassa. Ja sydäntä sykähdytti aina, kun hän kuuli, miten lähellä he olivat kuolonkalan nappaamista tai elonhedelmän kasvattamista.
Yhtäkkiä eräänä kauniina päivänä Salim tunsi tunteen, jonka oli jo kerran aiemmin kokenut. Viikatemies oli tulossa hakemaan häntä, lisäaika oli lopussa.
"Eihän sitä ollut juuri yhtään! Vielä olisi vaikka mitä tehtävää..."
Mutta epätoivo ei auttanut, Viikatemiehellä oli aikataulu noudatettavanaan.
"No niin, hoidetaanpa tämä pois päiväjärjestyksestä. Katsotaanpa... Salim Crowe, kyllä. Oikeassa osoitteessa olen. Olisipa ollut noloa huomata erehtyneensä tässä vaiheessa."
Paikalle sattunut Hilda yritti epätoivoisesti vielä kerran anella Viikatemieheltä armoa.
"Jos antaisit hänen elää vielä ihan hetkisen verran! Meidän taloudessamme on jo aivan liikaa haamuja yhden elävän simin kestettäväksi."
Mutta tällä kertaa pyynnöt kaikuivat kuuroille korville.
"Juu sori vain, en minä loputtomiin voi antaa teille palveluksia. Menee muuten työt alta. Tämä tässä lähtee minun mukaani nyt. Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!"
Ja niin lopulta Salimkin liittyi Trishan ja Dylanin seuraan elon tuolle puolen.
*** *** *** *** ***
Kylläpä tämä jakso oli ankea. Lupaan, että tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Ja haamuilla pelaaminen on muuten ihan todella ärsyttävää, 1/5 en suosittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti